keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Kun datajournalismi tapettiin

Tämä on tarina siitä kun datajournalismi meni pieleen.

Oli perjantai 12.10. ja päätimme Svenska Yle:n suunnittelijan ja kollegani Mårten Seiplax:n kanssa ottaa irtioton muista töistä ja tuottaa datajournalismia toteuttamaamme Maktbasen-järjestelmään perustuen. (Kuva 1)

Perjantaisin pyrimme ottamaan aikaa projekteille, jotka muuten jäävät työsyklin ulkopuolelle. (Kuva 1)
Maktbasen on Svenska Yle:n toteuttama järjestelmä, joka pitää sisällään kaikkien suomenruotsalaisten kuntien (n. 30kpl kun Ahvenanmaa lasketaan ulkopuolelle) kuntavaltuutettujen tiedot (Kuva 2). Keräämämme tietokanta yhdistää tietoja n. 1 400:sta kuntavaltuutetusta pitäen sisällään mm. heidän kytköksensä yrityksiin, jotka olemme saaneet Asiakastiedolta.

Suomenruotsalaiset kunnat löytyvät Pohjanlahden rannikolta sekä Suomenlahden rannikolta. (Kuva 2)
Maktbasen on ollut iso satsaus Svenska Yle:ssä ja olimme siten motivoituneita hyödyntämään järjestelmään keräämäämme tietoa (Kuva 3). Ajatuksenamme Mårtenin kanssa oli, että olisi kiva nähdä minkälaisia eroja suomenruotsalaisten alueiden välillä on katsottaessa niiden kunnanvaltuustoja. Esimerkiksi oma hypoteesini oli, että RKP:n kannatus on suhteellisesti suurempaa Pohjanmaalla verrattuna taas esimerkiksi pääkaupunkiseutuun ja Uudenmaan-alueeseen.

Maktbasen listaa suomenruotsalaisten kuntapoliitikkojen tietoja sisältäen heidän kytkökset yrityksiin sekä erilaista kuntiin liittyvää tietoa. (Kuva 3)
Menetelmämme tuon eron esiintuomiseen oli yhdistää alueiden kunnanvaltuustot yhteen. Alunperin ajatuksenamme oli verrata keskenään pelkästään Pohjanlahden ja Suomenlahden rannikon alueita, mutta päädyimme jakamaan Suomenlahden rannikon alueen useampaan eri osa-alueeseen samalla jakoperiaatteella kuin aluetoimituksemmekin toimii (Kuva 2). Samalla saimme alueista asukasluvullisesti enemmän keskenään samankaltaisia (toki edelleen pääkaupunkiseutu on omassa luokassaan). Alueiksi muodostuivat siten:
Toteutimme alueiden kuntavaltuustojen yhdistämisen yksinkertaisesti laskemalla alueiden kuntien valtuustot yhteen. Laskimme esimerkiksi Pohjanmaalla SDP:n valtuutettujen määrän yhteen ja vertasimme tätä lukua alueen kuntien valtuustopaikkojen yhteismäärään. Tällä tavalla laskimme alueittain kaikille puolueille prosentuaaliset valtuustopaikkojen osuudet. Lopputulos vastasi sitä, että kunnat toimisivat ns. kunnanosavaltuustoina koko alueen valtuustolle. Kunnat käyttämässämme mallissa olivat siis edelleen itsenäisesti äänestäneet omat valtuustonsa, mutta nämä valtuustot yhdistettiin osaksi koko alueen valtuustoa. Menetelmä vastaa periaatteeltaan tapaa, jolla eduskunta muodostetaan vaalipiireissä valituista ehdokkaista.

Ajatuksenamme oli, että Svenska Yle:n aluetoimitukset voisivat tehdä työkalumme avulla omia juttuja ja pohtia asiaa rinnastaen omaan alueensa. Mielestämme esimerkiksi, että nykyisin eduskunnan 3. suurin puolue Perussuomalaiset sai tällä tavalla laskettuna Pohjanmaalla vähemmän valtuustopaikkoja kuin paikallinen "Oravais – ändring nu!" -puolue, oli erittäin mielenkiintoinen yksityiskohta.

Julkistimme visualisoinnin sisäisesti (Vis 1) ja siitä kirjoitetun esimerkkijutun maanantaina 14.10., jonka perusteella uutistoimitus teki siitä oman versionsa. Juttu julkaistiin verkossa myöhemmin maanantain aikana.

Toteutus oli interaktiivinen ja mahdollisti tietojen tarkastelemisen alueittain. (Vis 1)
Jotain meni kuitenkin pieleen. Artikkeli keräsi nopeasti paljon hämmentyneitä ja kriittisiä kommentteja, jotka koskivat etenkin pääkaupunkiseutua. Analyysin sanottiin olevan väärä, epäselvä ja koko artikkelin poistamista vaadittiin. Pyrimme toimituksessa vastaamaan tähän kritiikkiin mahdollisimman avoimesti ja kertomaan siitä mistä kartassa oli kyse.

Ongelma oli, että kun puolueiden kannatus alueellisesti määräytyi edellä kuvatulla tavalla syntyi alueen valtuustossa vääristymä, joka johtuu siitä, että valtuuston koko ei kasva lineaarisesti suhteessa kunnan asukaslukuun. Esimerkiksi Kauniaisissa on runsaat 8 800 asukasta ja valtuustossa istuu 36 valtuutettua. Tällöin Helsingissä, missä asukkaita on n. 600 000, tulisi valtuuston koon olla runsaan 2 400 valtuutetun suuruinen. Helsingin valtuustossa istuu kuitenkin vain 86 valtuutettua, jolloin nähtiin, että tekemämme analyysi antoi pääkaupunkiseudulla Kauniaisten äänestäjille liian suuren painon.

Ongelma oli, että emme pystyneet tarpeeksi selkeästi kommunikoimaan toisaalta toimitukselle, joka julkaisi artikkelin ja toisaalta siksi artikkelin kautta lukijoille mistä kartassa oli kyse. Tilannetta ei auttanut, vaikka julkaisimme alkuperäisen datan sisältävän Google-dokumentin avoimesti uutisen yhteydessä sekä selitimme vielä kommenteissa mistä jutussa oli kyse. Toteutus nähtiin lopulta liian epäselvänä ja se poistettiin sivuilta keskiviikon aikana.



Projektista jäi kuitenkin kokonaisuutena hyvin positiivinen jälkimaku. Opimme niin tekniikan ihmisinä journalistisista prosesseista kuin journalisteina siitä mitä datalla on mahdollista tehdä ja siitä miten dataa on mahdollista tulkita väärin. Opimme, että jatkossa kun keksimme vastaavanlaisia ideoita viemme projektin läpi paljon tiiviimmässä yhteistyössä eri osaajien kanssa ja harkitsemme tarkemmin onko toteutus relevantti sekä onko olemassa vaaraa virheellisille tulkinnoille.

Tulemme toivottavasti lähiaikoina julkaisemaan visualisoinnista päivitetyn version, joka tarkastelee ilmiötä eri näkökulmasta ja jonka olemme suunnitelleet alusta asti yhdessä uutistoimituksen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti